Suomen Sivut

netti vaatteet

Turvallisesti netissä


Ensimmäinen videoni. Kone on uusi, joten musiikit jäivät valitettavasti sen yhteydessä pois. Vaatteet on tarkoituksella tehty jo noin aikaisin ...

234 vaate kappaletta ja 54 lasten hattua


234 vaate kappaletta ja 54 lasten hattua myydään huuto.netissä

Tällä tavalla ilmaiseksi yli 18 000 euron lomalle?

Eivätkö omat rahat riitä matkailuun? No, lomalle voi pyrkiä muillakin tavoin. Australiassa rahapulasta kärsivä nuori nainen päätti ryhtyä kerjäämään matkarahoja Euroopan ympärimatkaan tuntemattomilta netin kautta.

Nainen haaveilee 25 000 Australian dollarin (hieman yli 18 000 euron) hintaisesta Euroopan kiertomatkasta. Hän kerää matkaa varten dollarin lahjoituksia perustamallaan nettisivustolla.

Nimettömänä pysyttelevä 23-vuotias brisbanelaisnainen kertoo yrittäneensä säästää matkaa varten omasta 36 000 dollarin (noin 26 000 euron) vuosipalkastaan, mutta turhaan.

– Söin säilyketonnikalaa lounaaksi, en ole ostanut vaatteita kuukausiin, jaan asunnon kämppäkaverin kanssa, enkä siltikään saa säästettyä, nainen kertoo Herald Sunin haastattelussa.

Kauppa siirtyy nettiin

Stockmannin toimitusjohtaja Hannu Penttilä joutui syyskuussa antamaan tulosvaroituksen, koska Stockmannin liikevaihto ei kasvanutkaan samaan tahtiin mitä aikaisemmin oli luvattu. Syntipukiksi valittiin kaikille tuttu Euroopan velkakriisi. Ja jo aiemmin tänä vuonna Stockmann on ilmoittanut konserniin kuuluvien Lindexin ja Seppälän liikevaihdon polkevan paikallaan. Tämä johtuu Stockmannin mukaan siitä, että kohtuuhintaisten vaatteiden markkinat ovat edelleen heikot.

Viime viikolla vaate- & muotiverkkokauppa Nelly.com ilmoitti, että sen liikevaihto on tänä vuonna kasvanut yli 50%. Nelly.com kuuluu verkkokauppakonserni  CDON Group :iin, jonka tyytyväinen toimitusjohtaja Mikael Olander totesi:

Miksi Stockmannin liikevaihto kasvaa vuositasolla noin 10 %, Wal-Martin noin 5 % ja samaan aikaan CDON Group:in ja Amazonin liikevaihto kasvaa yli 50 %?...

Read more...

netti vaatteet News

JOHANNA TUKIAINEN, Vol. 62

Hymy - Jan 01, 1970

Uutta meikkiä vanhan päälle, samat kapakan hajuiset vaatteet aina päällä, koti on törkynen kun mikä, tukka niin rasvanen että tekee ihan pahaa kattoakin sitä. Sen ihokin on niin rasvanen että HYI! Dmitri: Voi voi voi. Hankkikaa elämä.
JOHANNA TUKIAINEN, Vol. 60

Hymy - Jan 01, 1970

Seuraavan kerran kun Tunksi shoppailee netissä, kannattaa kirjoittaa googleen hakusanaksi "Plus size evening gown". Voisi löytyä sopivan kokoisia ja viehättäviä vaatteita. Ja jopa niitä iltapukuja, joita tällä glamourkiertueella ei vielä ole nähty.
Tervetunnusta tarvitset mm. seuraavissa Terve Media -palveluissa:

Verkkoklinikka - Jan 01, 1970

Mihin se aika meneekään sitten kun lukemattimien vaatteiden kuvaaminen yksitellen ja kuvien laittaminen nettiin, ja tietojen. ja sitten sitä plärätään eri kirppareiden sivuja ja shoppaillaan ja luetaan kommentteja HUHHUH!
JOHANNA TUKIAINEN, Vol. 61

Hymy - Jan 01, 1970

Minulla menee tuo tonni per kuukausi jo ihan pelkästään omiin kuluihini, kuten vaatteet meikit, matkat, ym. Saan eläkettä 1.240e käteen ja lisäksi asumistukea 260e, yhteensä 1.500e ja sillä elätän myös avomieheni, joka ei saa edes työmarkkinatukea
Mistä etukortista on eniten hyötyä?

Raahen Seutu - Jan 01, 1970

Netissä on avattu osoitteessa www.kannattaako.fi palvelu, jonka avulla voi laskea, mitä korttia kannattaisi käyttää. Laskuriin merkitään talouden koko, postinumero ja arvio siitä, kuinka paljon rahaa kuluu kuukaudessa esimerkiksi vaatteisiin,