MM-leijonien kultajuhla keräsi yli 30.000 ihmistä Tampereen Keskustorille 23.5.2011. www.reinokauppa.fi
JA IHANILLE TYTÖILLE;..,,,,,MMmmmm..,,HUH !!;.,.. ... "petri nygård" nygård paita t-paita toppi likat tytöt naiset nainen rouvat rouva ...
Poroa por favor
Merja Pakonen vastaa puhelimeen toisella puolella Eurooppaa, Fuengirolassa on 27 astetta lämmintä.
- Kyllä täällä kelpaa, aurinko paistaa, Pakonen hymyilee.
Toista on sateisessa Lapissa, jossa talvea vasta odotellaan. Erityisesti Merjan kotikonnuilla Kittilän Levillä, missä rinteet pitäisi saada kisakuntoon alppihiihdon maailmancuppia varten. Merja kertoo, että läheisen Sierra Nevadan rinteet ovat jo auki.
- Kovasti odotan, että pääsen sinne laskettelemaan. Sitä mie en vain ole ymmärtäny, että ihmiset laskettelevat t-paitasillaan. Onhan se vähän erilaista täällä.
Espanja lappilaisittain
Espanja-kärpänen puraisi Merjaa, kun hän viitisen vuotta sitten lähti Päivikki Palosaaren innostamana harjoitteluun Las Palmasiin.
- Viime keväänä kuulin sitten kautta rantain, että täällä olisi ravintola myynnissä. Päätin lähteä katsomaan ja aika pian oli selvää, että tämä on minun ravintola.
Siveellisyys sanelee paitojen napitussuunnan | Satakunta | yle.fi
- Olen kuullut tarinan, jonka mukaan selitys miesten ja naisten paitojen napitusten suuntiin löytyisi siitä, miten kirkossa ennen istuttiin. Kun naiset istuivat vasemmalla ja miehet oikealla puolella, niin napitus naisilla kallistuu vasemmalle, ettei napituksen välistä pilkota mitään sopimatonta miesten puolelle, kertoo mallimestari Sari Kivioja Aalto -yliopistosta.
Vaatealan opiskelussa lähdetään edelleen tekemään napituksia ja vetoketjuhalkioita perinteiseen tyyliin.
- Mikään sääntö se ei kuitenkaan ole, vaan ratkaisu tehdään kunkin vaatteen tarkoituksen ja olemuksen mukaan.
Kiviojan mukaan unisex -vaatteet ovat yleistyneet.
- Unisex -vaatteissa toteutetaan yleensä miesten puolista napitusta ja vetoketjuhalkiota. Etenkin farkuissa on paljon näitä unisex -housuja eli vetoketju on vain yhdellä puolella. Paidoissa en ole tätä niin huomannut.
naisten paidat News
Poroa por favorYLE - Dec 31, 1969
Hirvijahtiin syksyllä kaipaava nainen on Espanjassa kummajainen. Merja sen sijaan ihmettelee, kuinka uudessa kotimaassa lasketellaan t-paita päällä. Merja Pakonen vastaa puhelimeen toisella puolella Eurooppaa, Fuengirolassa on 27 astetta lämmintä.
MTV3 - Dec 31, 1969
Leena Sarven mukaan naisen vaatekaapista on löydyttävä valkoinen paita, jolla voi piristää tarvittaessa väsyneen lookin. – No ehdottomasti sieltä pitäisi löytyä kyllä valkoinen paita. Se pelastaa tilanteen silloin, kun on ollut niin nopeat sängyt,
MTV3 - Dec 31, 1969
Siedän legginsejä, ja itse asiassa käytän niitä kesäisin itsekin - mutta vain tarpeeksi pitkien paitojen kanssa! Mutta rajansa kaikella Huvittavaa on katsella ihmisiä, joilla on juuri ja juuri takamuksen peittävä paita, jonka alla on läpinäkyvät ja
MTV3 - Dec 31, 1969
paita" tai "näytät hyvältä vihreässä värissä" tarkoittavat, että meidän mielestämme näytät upealta. Kun sanomme, "tuoksut todella hyvältä, mikä tuoksusi on", tarkoitamme että haluamme tulla lähemmäs sinua. Nämä merkit paljastavat , että nainen on
Pyhäjokiseutu - Dec 31, 1969
Mummoloiden vintit, kirpputorit ja kaiken tarpeellisen tavaran sekä vaatteet säilyttäneet äidit ovat nuorten aarteiden lähteitä. – Vaatteet, se on seitsemänkymmentä luvun juttu, naiset sanovat. Lyhyet hameet, nahkatakit ja kiiltävät paidat.